Marneus Calgar, Suur-Smurffi

Ropecon lähestyy taas, ja tällä kertaa ajattelin osallistua maalauskilpailuun. Viimeksi taisin tapahtumassa käydä 1999 "vuoden viimeisessä Ropeconissa". Hämärä muistikuva on, että saatoin tuolloinkin osallistua maalauskilpailuun, mutta varmaa en osaa sanoa.
Tällä kertaa kuitenkin osallistun, näillä näkymin kaikkiin luokkiin mikäli ehdin saada kaikki valmiiksi. Showcase-luokkaan tulee (viimeistelyä ja basetusta vaille valmis) kaaoslordi, Tzeentchiä palvastelevan Valontuojien (ent. Valkeat ritarit) kaaosmariiniosaston ylipäällikkö Helel Aurinkoinen, pelipöytäluokkiin saman porukan ryhmä ja heidän sankarinsa Juudas Häpäisijä ja "muu" luokkaan kaaosdreadnought. Näistä tarkemmin kunhan tapahtuma on ohi, tulkaa sinne katsomaan miltä näyttävät ;)
Vanhaa ja vähemmän vanhaa metallia. Ryhmä saattaa jäädä pienemmäksi kuin kuvattu.
Dioraamaluokan teoksesta voisin kuitenkin tehdä ihan raportin. Teos oli helppo päätös, kun figuvarastostani löytyi muinainen Ultrasmurffien pääjehu Marneus Calgar rekvisiittoineen. Päätin tehdä pienen dioraaman Warhammer 40,000 Compendiumin kuvan perusteella, johon kyseiset osat muutenkin perustuivat.
Suursmurffi osina.
Alkuun olen päässyt, tästä tulee oikeasti pieni, vain noin 5*5*5 senttiä mitoiltaan. Saa nähdä riittääkö, vai pitääkö kuitenkin laajentaa. Taustalla olevat liput saattavat jäädä hieman pieniksi, ja tasasivuinen laatikko ei välttämättä näytä parhaalta. Jos päädyn laajentamaan jotain, niin takaseinän korkeutta.

Suursmurffi - asetelmaa. Takaseinä näyttää kyllä liian matalalta.
 Seuraavana pienen Tyranid-sivupöydän tekeminen.

Kommentit

  1. Harrah's Casino Resort Launches New $10 Million Virtual
    The partnership 대전광역 출장샵 with Harrah's Resort Southern California will see 바카라사이트 the resort 이천 출장마사지 incorporate a 용인 출장안마 variety of gaming offerings including table 서산 출장안마 games, table

    VastaaPoista

Lähetä kommentti