lauantai 3. joulukuuta 2016

Realistisempi Rhino APC - Osa 1: Mittakaavoista ja muusta

Ostin taannoin Kädentaidon messuilta kahdella eurolla Timo Nyyssösen Pienoismallirakentajan käsikirjan, ja nyt aikani sitä lueskeltuani innostuin siinä määrin kirjassa olleista ohjeista ja muusta, että päätin rakentaa realistisemman ja 40k:n space marineiden mittakaavaan paremmin sopivan Rhinon. Ja koska oma, alkuperäinen MkIb on ns. kamalassa kunnossa.

Sen lisäksi, että osia on murtunut irti, on keskiosa maalattu emalimaalilla... maalinpoistoa en ajatellut yrittää ;P


Minua on jo pidempään korvennut Games Workshopin tankit, koska ne eivät ole samassa mittakaavassa jalkaväen kanssa. Ymmärtääkseni tankit ovat noin 25% pienempiä johtuen mm. hinnoista ja siitä, että pienemmät tankit mahtuvat paremmin pelipöydälle. Esimerkiksi superraskaat tankit olisivat puolimetrisiä - tai ylikin - järkäleitä, ja Land Raiderkin luultavasti lähemmäs 30 senttinen. Tähän voisi kommentoida vaikka mitä GW:n hinnoista, mutta tuo "mahtuu paremmin pelipöydälle" on mielestäni huono selitys. Superraskaiden tankkien tai titaanien paikka ei mielestäni ole tämän kokoluokan peleissä muutenkaan, kun konfliktit ovat kuitenkin kohtuullisen pieniä. Voi jospa vaikka GW suuressa viisaudessaan toisi takaisin Epicin, ja tekisi vielä 40k:n ja Epicin väliin mittakaavallisesti sopivan tankkimättöpelin...

No, ei siitä sen enempää. Luulen, että tankkien mittakaava on mitä on, koska joku joskus 80-luvun lopulla teki todennäköisesti kustannussyistä päätöksen, jonka seurauksista kärsimme vieläkin. Ja epäilemättä hinnalla on oma tekemisensä asiassa, isompi malli maksaa enemmän tehdä kuitenkin.

Toinen häiritsevä tekijä on ollut yksityiskohtien puute ja epämääräinen tarkkuus, ja nyt viimeisimpänä epäuskottavat ratkaisut malleissa, kun ei olla otettu huomioon missä ne kaikki osat ovat ja minne ne mahtuvat - huolimatta siitä, että esimerkiksi Imperial Armour-kirjoissa on esitelty yksityiskohtaisia teknisiä piirroksia. GW olisi tehnyt viisaasti, jos olisivat ottaneet palkkalistoilleen yhden tankkeja ja niiden toimintaperiaatteita hyvin tuntevan henkilön.

Miten määritellä Rhino-mallin "oikea" koko?

Mietin ensin, että olisin ottanut yleisesti hyväksytyt mitat (660 x 450 x 360cm)ja kääntänyt ne suoraan 28mm (~1/60) mittakaavaan, mutta tuloksena olisi ollut juurikin kaupasta löytyvän mallin koko. Kuka tahansa joka katsoo space marinea ja Rhinoa vierekkäin ymmärtää, ettei kymmentä (+kuski) ukkoa saa mahdutettua tuohon tilaan kuin leikkelemällä ne kappaleiksi, joten GW:n mitat eivät käy. Jossain forum-keskusteluissa Rhinon koosta olen nähnyt verrattavan Rhinolle annettuja mittoja sen esikuvana käytetyn M113 APC:n mittoihin. Kommentoija sanoi, että Rhinolle annetut mitat ovat uskottavia, koska ovat niin lähellä esikuvaansa, jonne mahtuu mukaan 10 tyypin ryhmä. Anteeksi vaan, mutta täysin panssaroidun space marinen vertaaminen normaaliin ihmiseen on aika typerää, etenkin kun ottaa huomioon, ettei space marinen panssari jousta kuin nivelistä.

Tyytymättömänä "virallisiin lukuihin" päätin mittailla avaruusmosuria ja rakentaa Rhinon näiden mittojen ympärille. Olkasuojuksien kohdalta figun leveys on noin 20mm ja paksuus noi 15mm (reppu mukan lukien). Muutamaa vektoria myöhemmin kasassa oli seuraava luonnos:
Sisätilojen mallina on käytetty M113:a (no, paria kuvaa mitä siitä näin), eli hyypiöt istuvat selät vastakkain kahdessa neljän rivissä, ja kaksi edempänä ampumaluukuilla. "Virallisen" tiedon mukaan tyypit olisivat 3 x 3 muodostelmassa, ja kuski ja kessu edessä, mutta jotenkin ei istu minun mieleeni, että osa ryhmästä seisoo. Myönnettäköön, että tässä asetelmassa pienen ongelman muodostaa raskaat aseet, joita ryhmällä saattaa tyypistä riippuen olla jopa neljä. Ehkä ne ovat seinälokeroissa? Jokatapauksessa, istuimet ovat ylösponnahtavaa mallia, joten kun ryhmä lähtee liikkeelle, eivät ne estä liikkumista.

Mitkä ovat sitten tämän mallin mitat? Korkeudesta en vielä tiedä, mutta malli on 170mm pitkä, 103mm leveä. Saman kokoinen kuin Land Raider. Alkuperäinen Rhino-malli on 115mm pitkä ja 75mm leveä. Mittasuhteiltaan tämä layout vastaa kutakuinkin kaupasta löytyvää mallia, olkoonkin että tästä tullee matalampi profiililtaan.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Doom Angels lääkintämiehet

Sotavasaran Marrasmaalaus II:sta varten maalatut Doom Angels-jaoston lääkintämiehet kapteeni House, luutnantti McCoy ja tohtori Nick. Viikossa maalatut, ja aika nopeasti nämä lopulta valmistui, vaikka pääasiassa käytössä on useimpien (?) kammoamat valkoinen ja musta.

Kolmannen viikon teemana oli kontrasti, johon nämä heppulit sopivat parillakin tapaa. Ensinnäkin, panssari on musta-valkoinen ja korostusväreinä toimivat punainen ja keltainen, joten värikontrasti on selvä. Musta on lisäksi korostettu sinisellä, ja valkoinen varjostettu ruskeilla ja keltaisilla. Armeijan lääkintämiehinä tyypeillä on oma sisäinen kontrastinsa, koska toisaalta pitäisi kursia omia tovereita kuntoon, toisaalta tappaa vihollisia. Vihollisten tappamiseen kahdella näistä tyypeistä on käytössään 40k-maailman ehkä brutaalein ase, moottorisahamiekka, vaikka tehokkaampiakin tuhovälineitäkin olisi. Ampuma-aseina toimivat pistoolit, eli nämä tyypit tykkäävät tulla iholle murhaamaan, sen sijaan että luottaisivat kaukotappamiseen.

Omalle tyylilleni ominaista on näissä näiden tyyppien voimahaarniskan hyväkuntoisuus, mikä varmaan aiheuttaa ukkeleihin ns. old school-tunnelman. Mielestäni ihmiskunnan sotaeliitille sopii paremmin kiiltävä, hyväkuntoinen panssari josta pidetään erinomaisen hyvää huolta (mitä muuta tekemistä näillä murhaajamunkeilla muka vapaa-aikana on?), kuin rähjääntynyt, läpimutainen haarniska, josta hädin tuskin saa selvää mihin jaostoon tyyppi kuuluu. Vähemmän grimdarkkia mulle, kiitos! Pikkuisen mutaa kengissä ja vähän siellä täällä riittää hyvin.

Kapteeni House, Doom Angels arkkiatri.

Luutnantti McCoy, lisänimeltään "Bones" hänen kattavan muukalaisluiden kokoelmansa vuoksi.

Tohtori Nick, koska miksipä ei?

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Necromunda Scavvy-jengi

Muutama kaveri on aloittamassa Necromunda-kampanjaa, ja yksi pyysi jeesiä Scavvy-jenginsä tekemisessä. Parin päivän aikana saatiin maalausta vaille valmiiksi tämmöinen setti häiriintyneitä mutantteja. Koitan laittaa lisää kuvia kunhan joskus maalit saadaan näiden päälle.
Näitä oli kerrassaa mukava duunailla, Scavvyt kun voivat olla minkälaisia tahansa outoja mutantteja ja Sumppi on synkkä paikka... Muutama idea jäi vielä käyttämättä mitä kavereiden bitboksin sisällöstä tuli, mutta ehkäpä vielä parit jannut kasataan vahvistukseksi.
Koko jengi. Satunnaisista osista kasattu ja Milliputilla ja Green Stuffilla höystetty porukka. 
Vasemmalla ensimmäisessä on käytetty örkin jalkoja ja jotain liskomiesnaamiota, seuraava on käsittääkseni Assault on Black Reach-boksista (korjatkaa jos olen väärässä) joku perusörkki, jonka kädessä olevaan reikään sopi oivasti saman sarjan örkin pää. Luonnollisesti sitten löimme perään bensatankin, ja voilá, Hand Flamer!
Seuraavina on jengin pomo ja scaly, joista juttua edempänä.
Viimeisinä perusörkistä duunattu hymiö ja Ogre-spruesta löytynyt pikkuhiippari (Gnoblar, ehkä?) joka irroitettaessa koki amputaation joka sitten korjattiin lonkerolla, tietysti.

Jengin pomo. Tästä jäbästä tulee mieleen vanha ukko Whateley ja Cthulhumyytos. Pää on ogrelta, jalat Imperial Guardilta, kuten myös laserkivääri.


Scaly nimeltä Esa. Ogren ruumiissa jostain löytynyt kallo ja rotta-ogren tykki. Green Stuffista lonkerot ja saumat, tietenkin.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Suursmurffin kirjoituspöytä

Aikaa tähän kului, mutta aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Kaula pitää tosin vielä tehdä Green Stuffista, mutta muutoin tämä on valmis.


Alkuperäisessä kuvassa kirjoituspöytä (tai mikä tuo onkaan) on tehty todennäköisesti Tyranidin päästä, vaikka yhtäläisyys nykyisiin ötököihin onkin hatara. Rogue Traderissa olevan kuvan perusteella kuitenkin on syytä olettaa näin, yhdennäköisyys kun on suuri. Ultra-Marinet* myös tunnetaan muunmuassa siitä, että he ovat osallistuneet jokaiseen Tyranid-sotaan, ja Marneus Calgar menetti kädet, jalat, silmän, ja paljon muuta kudosta taistelussa Tyranidien Perseus-laivastoa vastaan vuonna 976M41 (ks. White Dwarf 97, s. 40).
Sama tyyppi se on.
Varastostani löytyi joitain vanhoja muovisia snap-fit Termaganteja, joista yksi sai luovuttaa päänsä parempaan tarkoitukseen. Harkitsin ensin myös Tyranid-soturin pään ottamista käyttöön, mutta noiden vanhojen muovi-warriorien naamat näyttää lähinnä oravilta, joten saavat jäädä odottamaan muuta käyttöä myöhemmin.
Siloittelin Termagantin päässä olevat panssarilevyt vastaamaan enemmän kuvan olentoa, ja junttasin sen 2mm alumiinilangan päähän. Tähän sitten leikkasin ja liimasin muovilevystä jalat. Pään alla olevaan levyyn porasin reikiä joihin tungin teroitettuja kuparilanganpätkiä simuloimaan noita kynsiä joita kuvassa näkyy.
Päätin tehdä pään päälle levyn kirjoitusalustaksi, pää kun on aika pieni muutoin. Alustan sivuun liimasin ohuesta muoviputkesta tekemäni mustekupin johon sitten tökkäsin vielä metallilevystä tehdyn sulkakynän. Metallilevyn sain metallisesta tomaattipyre-tuubista, samaa kamaa on myös sinappituubit. Tästä tavarasta teen myös todennäköisesti seinällä olevat liput.

*Hiljaa kerettiläiset! Näin se kirjoitettiin Muinaisissa Kirjoituksissa joten se on Ainoa Oikea Tapa kirjoittaa osaston nimi! Ultrasmurffien lisäksi, siis.

Marneus Calgar, Suur-Smurffi

Ropecon lähestyy taas, ja tällä kertaa ajattelin osallistua maalauskilpailuun. Viimeksi taisin tapahtumassa käydä 1999 "vuoden viimeisessä Ropeconissa". Hämärä muistikuva on, että saatoin tuolloinkin osallistua maalauskilpailuun, mutta varmaa en osaa sanoa.
Tällä kertaa kuitenkin osallistun, näillä näkymin kaikkiin luokkiin mikäli ehdin saada kaikki valmiiksi. Showcase-luokkaan tulee (viimeistelyä ja basetusta vaille valmis) kaaoslordi, Tzeentchiä palvastelevan Valontuojien (ent. Valkeat ritarit) kaaosmariiniosaston ylipäällikkö Helel Aurinkoinen, pelipöytäluokkiin saman porukan ryhmä ja heidän sankarinsa Juudas Häpäisijä ja "muu" luokkaan kaaosdreadnought. Näistä tarkemmin kunhan tapahtuma on ohi, tulkaa sinne katsomaan miltä näyttävät ;)
Vanhaa ja vähemmän vanhaa metallia. Ryhmä saattaa jäädä pienemmäksi kuin kuvattu.
Dioraamaluokan teoksesta voisin kuitenkin tehdä ihan raportin. Teos oli helppo päätös, kun figuvarastostani löytyi muinainen Ultrasmurffien pääjehu Marneus Calgar rekvisiittoineen. Päätin tehdä pienen dioraaman Warhammer 40,000 Compendiumin kuvan perusteella, johon kyseiset osat muutenkin perustuivat.
Suursmurffi osina.
Alkuun olen päässyt, tästä tulee oikeasti pieni, vain noin 5*5*5 senttiä mitoiltaan. Saa nähdä riittääkö, vai pitääkö kuitenkin laajentaa. Taustalla olevat liput saattavat jäädä hieman pieniksi, ja tasasivuinen laatikko ei välttämättä näytä parhaalta. Jos päädyn laajentamaan jotain, niin takaseinän korkeutta.

Suursmurffi - asetelmaa. Takaseinä näyttää kyllä liian matalalta.
 Seuraavana pienen Tyranid-sivupöydän tekeminen.