Kivitasanteita

Sarja kivisiä tasanteita. Päärakennusmateriaalina on 20mm keltainen Finnfoam-eristelevy. Portaat on valmistettu 5mm kapalevystä. Levyjen reunat on vahvistettu paksulla paperilla lohkeamisien estämiseksi, ja kulmiin on käytetty puurimaa lisävahvikkeeksi. Portaat ovat kooltaan 30mm * 30mm.

Rakentamiseen ja maalaamiseen kului noin neljä työpäivää ripoteltuna noin kuukauden ajalle, tein tätä silloin tällöin kun muilta hommilta kerkesin. Rakentamiseen itsessään meni päivän verran, maalaamiseen pari, ja detaljointiin muutama tunti päälle. Rakentamisen olisi voinut hoitaa nopeamminkin, koska portaiden kanssa tein sen virheen, että liimasin ne paikalleen ennenkuin olin päällystänyt reunat. Päädyin kapalevy-ratkaisuun, koska kuvittelin sen jotenkin olevan helpompi kuin leikata portaat suoraan Finnfoamiin. Olin väärässä. En tee samaa virhettä toiste. Kuvioinnin piirtäminen levyyn vei myös yllättävän paljon aikaa, koska tein sen pääasiassa vapaalla kädellä. Viivottimella olisi saanut siistimpää, mutta toisaalta vähemmän elävää jälkeä nopeammin. Kaiken kaikkiaan projektin olisi voinut hoitaa kahdessa-kolmessa päivässä, mutta virheistä oppii hyvin. Seuraavan kerran kun tällaisia teen, tiedän paremmin.

Maaleina on käytetty Reeves Intro Acrylic-maaleja, harmaata, mustaa, valkoista ja poltettua sienaa. Pohjamaalasin ensin palat harmaalla, johon olin sekoittanut mikropallojauhetta teksturoidakseni pinnan. Kahden isomman tasanteen areenat maalasin valkoisella, poltetulla sienalla ja mustalla. Näiden jälkeen litkutin hyvin löysällä mustalla, ja lopuksi kuivamaalasin parilla sävyllä vaaleampaa harmaata ja lopuksi aivan hitusella valkeaa.

Detaljoinnissa käytin erinäisistä materiaaleista sekoittamaani maastosirotetta, jonka viimeistelin pienillä tupoilla vaalean vihreällä static grassia ja lopuksi sotkin pinnan vielä harmaanruskealla pigmenttijauheella.

Kaikki yhdessä. Mittaa tällä asetelmalla on noin 80cm * 70cm.

Iso tasanne mustalla areenalla. Koko 30cm * 30cm.

Iso tasanne valkoisella areenalla. Koko 30cm * 30cm.


Keskikokoinen tasanne. Koko 20cm * 20cm.

Keskikokoinen tasanne. Koko 20cm * 20cm.

Keskikokoinen tasanne. Koko 20cm * 20cm.

Pienet tasanteet. Koko 10cm * 10cm. Ei portaita.

Yksi monista mahdollisista asetelmista, mitä tällä setillä saa aikaiseksi. Keskellä oleva keskikokoinen tasanne on korotettu neljällä pienellä. Asetelman koko on 80cm * 50cm, riittävä pieneen, nopeaan skirmish-peliin.

Kaikki nipussa.

Kommentit